Jalostuksen tavoiteohjelma 2007-2016

Eestinajokoira
Suomen Ajokoirajärjestö 2006


Sisällysluettelo


1. Yhteenveto

Eestinajokoira on keskikokoinen, vankkarakenteinen metsästyskoira, jonka pääasiallisimmat levinneisyysalueet ovat Viro ja Venäjä.

Suomessa on vuosina 1996-2005 rekisteröity yhteensä 181 eestinajokoiraa. Puolet näistä on vain viiden uroksen ja yhdeksän nartun jälkeläisiä. Pienessä kannassa jo muutaman pentueen suuruiset jälkeläismäärät vaikuttavat suuresti koko kantaan, varsinkin, kun käytetyimpien koirien joukossa on keskenään läheistä sukua olevia koiria. Vuosien 1996-2005 aikana kymmenen eniten käytettyä urosta ja narttua ovat melkein kaikki lähisukulaisia.

Eri vuosina rekisteröityjen koirien keskimääräinen sukusiitosaste on vaihdellut välillä 3-9 %. Näitä lukuja voidaan pitää melko korkeina, ottaen huomioon laskennassa käytetyt lyhyehköt sukutaulut. Sukusiitoksen vähentämiseksi ja geneettisesti monipuolisen kannan aikaansaamiseksi uroksia, narttuja ja eri sukulinjoja tulee käyttää mahdollisimman tasaisesti siitokseen. Yksittäisen koiran pentuemäärä saa olla korkeintaan kaksi. Samojen yhdistelmien toistamista ei suositella. Lisäksi tuontikoiria tulisi saada lisää jalostuksen käyttöön. Tavoitteena on myös pitää yksittäisten pentueiden sukusiitosaste alle 6,25 % kolmella polvella laskettuna.

Rotujärjestöllä on hyvin vähän tietoa eestinajokoiran luonteesta, metsästysominaisuuksista, terveydestä ja ulkomuodosta. Tavoitteena onkin kerätä näistä tietoa rohkaisemalla koiranomistajia osallistumaan kokeisiin ja terveyskyselyyn. Joitakin yleisluontoisia jalostusohjeita voidaan kuitenkin antaa. Mahdolliset arat ja aggressiiviset koirat on ehdottomasti karsittava jalostuksesta. Samoin koiraa, jolla on terveydellisiä ongelmia, ei tule käyttää jalostukseen. Koiran on hyvä todistaa riittävät käyttöominaisuutensa joko käytännön metsästystyössä tai ajokokeissa, joiden tuloksista saadaan arvokasta tietoa rodun tasosta. Käytännön metsästystyön ansiosta yksilöt, joilla on vaikeita vikoja tai sairauksia, karsiutuvat luonnostaan pois jalostuksesta. Osa sairauksista ilmenee kuitenkin vasta myöhäisemmällä iällä, jolloin koiria on ehkä jo ehditty käyttää jalostukseen. Rodun perinnöllisten vikojen ja sairauksien seuranta onkin välttämätöntä, jotta viat eivät pääse yleistymään kannassa.

Tavoitteena on ottaa eestinajokoira mukaan suomenajokoiralle viiden vuoden välein toteutettaviin kyselyihin, joilla kerätään tietoa sairauksien ja ongelmien esiintymisestä.

Takaisin ylös

2. Rodun tausta (kirj. Juhani Alanen)

Ensimmäiset tiedot ajokoirista on löydetty n. 4000 vuotta eKr. Tällöin muinaiset egyptiläiset kuvasivat sen ajan koiria piirroksissa. Niillä oli riippuvat korvat, ja ne ajoivat riistaa haukkuen.

Ajokoirien suuri ryhmä koirasukujen piirissä kuuluu alun alkaen vanhaan maailmaan, ja ryhmän levinneisyyttä voi kuvata jakamalla se neljään rotualueeseen sen mukaan mistä rodut ovat kotoisin.

Itäisen ryhmän rodut:
- Kiinan ajokoira
- Tataarin ajokoira, josta polveutuvat venäjänajokoira (= kostroma) ja smoolanninajokoira
- Harlekiiniajokoira, josta polveutuu norjalainen dunkerinajokoira
- Itäisen ryhmän yhteisenä piirteenä oli erittäin tiheä haukku.

Eteläisen ryhmän rodut ovat kotoisin Etelä-Euroopasta ja Pohjois-Afrikasta. Ryhmä on hyvin yhtenäinen, ja sen yksilöt vaikuttavat vinttikoiramaisilta:
- muinaisegyptiläiset ajokoirat
- kreikkalaiset Spartaanit ja Kydonit
- italialaiset ajokoirat ja etelävenäläinen taurianajokoira

Läntisen ryhmän rodut ovat kotoisin Ranskasta, Englannista ja Sveitsistä:
- Foxhound, harrier, beagle, basset ja muut ranskalaiset rodut sekä sveitsiläiset rodut.
Tunnusomaista tämän ryhmän roduille olivat pitkät, alas sijoittuneet, usein ryppyiset korvat.

Pohjoisen ryhmän rodut:
- saksalaiset rodut, ainakin 7 kpl
- eteläsaksalais- ja itävaltalaisajokoirat
- Tirolinajokoira ja pohjoisitalialainen ajokoira
- puolalaiset ja baltialaiset ajokoirat
- suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset ajokoirat
Tämän ryhmän rodut ovat sekoittuneet jo kauan sitten läntisen ryhmän rotuihin.

2.1. Eestinajokoiran historia

Virossa käytettiin metsästyksessä vuoteen 1914 asti pääasiassa niin kutsuttuja venäläis-puolalaisia ajokoiria ja kettuterriereitä. Niiden sekoituksista kehittyivät paikalliset ajokoirat. Suomenajokoiria tuotiin maahan 1920-luvulla, ja myös ne vaikuttivat paikallisten koirarotujen muotoutumiseen. Vuonna 1934 Virossa kiellettiin metsästäminen suuremmilla kuin 45 cm säkäkorkeudeltaan olevilla koirilla. Tuohon aikaan kaikki riista metsästettiin ajokoirien avulla, ja riistaeläimet olivat vähentyneet dramaattisesti. Säännöksellä yritettiin välttää ylimetsästystä. Tämä antoi viimeisen sysäyksen eestinajokoiran jalostamiselle. Eestinajokoiran kehittämisessä on käytetty myös beaglea, sveitsinajokoiria (gewöhnlicher schweizer laufhund), luzerninajokoiria ja berninajokoiria (dreifarbiger berner laufhund). Soveliaimmiksi osoittautuivat koirat, joissa oli paikallista ajokoiraa, beaglea ja sveitsinajokoiraa. Näiden rotujen vaikutus näkyy eestinajokoirassa tänäkin päivänä.

Vuonna 1954 rotu esiteltiin järjestyksessä toiselle Neuvostoliiton kynologiselle kokoukselle (second Soviet Cynological Congress), joka teki katselmuksen 648 koiralle ja tutki eestinajokoiralle kehitetyn rotumääritelmän. Tämän seurauksena Neuvostoliiton talousministeriö vahvisti joulukuussa1954 eestinajokoiran virallisesti omaksi rodukseen. Viron saavutettua itsenäisyyden Eestin Kennelliitto hyväksyi rotumääritelmän heinäkuussa 1998 ja hakee rodulle parhaillaan FCI:n hyväksyntää.

Takaisin ylös

3. Järjestöorganisaatio ja sen historia

Vuonna 1889 perustettiin Suomen Kennelklubi - Finska Kennelklubb, jonka alaisuuteen vuonna 1902 perustettiin Ajokoiraosasto.

Vuonna 1935 perustettiin Suomen Kennelliitto ja sen alaiseksi vuonna 1940 Ajokoirajärjestö.

Keskusjärjestöt yhtyivät vuonna 1962, ja vuonna 1963 näiden alaiset ajokoiratyötä tehneet järjestöt sulautuivat yhteen, jatkaen toimintaansa Suomen Ajokoirajärjestö - Finska Stövarklubben ry:n nimellä.

Järjestön historia lasketaan alkavaksi SKK:n ajokoiraosaston perustamisesta, joten vuonna 2002 järjestö täytti 100 vuotta.

Suomen Ajokoirajärjestön (SAJ) käytännön asioiden hoidosta vastaa hallitus, johon vuosikokous valitsee edustajan jokaisesta kennelpiiristä. Hallituksen alaisena ovat viisi toimikuntaa, joilla kullakin on oma tehtävänsä:

1. Työvaliokunta valmistelee asiat hallitukselle. Valiokunnan muodostavat järjestön puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja toimikuntien puheenjohtajat.

2. Jalostustoimikunta seuraa rodun ominaisuuksien kehittymistä koirien näyttely- ja koetulosten pohjalta niin käyttöpuolen kuin ulkomuodon suhteen, asettaa jalostustoiminnalle päämäärät, antaa kasvattajille jalostusneuvontaa sekä palkitsee vuosittain ansioituneet kasvattajat. Jalostustoimikunta seuraa suomenajokoiran geenipohjaa sekä terveystilannetta perinnöllisten vikojen ja sairauksien varalta. Toimikunta valitsee myös jalostusneuvojat kennelpiirien ehdotusten mukaan. Toimikunta järjestää jäsenistölle vuosittain ajokoira- ja kettukoirapäivät sekä kasvattajakursseja muutaman vuoden välein. Jalostustoimikunnassa on kolme jaosta:

  • Perinnöllisyys- ja terveysjaos seuraa suomenajokoiralla esiintyviä perinnöllisiä vikoja ja sairauksia ja pyrkii vähentämään näitä käytettävissä olevin toimenpitein. Jaoksen tehtävänä on lisäksi huolehtia rodun geenipohjan säilymisestä riittävän laajana.

  • Neuvonta- ja ATK-jaos hoitaa jalostusneuvojien koulutuksen, järjestää kasvattajakursseja, kehittää vuosikirjaa, tilastoja, uroskortistoa ja tietotekniikkaa jalostuksen apuna.

  • Ulkomuoto- ja rakennejaos huolehtii ulkomuototuomareiden peruskoulutuksesta yhdessä Suomen Kennelliiton kanssa sekä vastaa ulkomuototuomareiden jatkokoulutuksesta sekä suomenajokoiran rotumääritelmän säilymisestä ajan tasalla.

3. Sääntö- ja koulutustoimikunta huolehtii koetoiminnan asianmukaisuudesta, ylituomareiden ja palkintotuomareiden perus- ja jatkokoulutuksesta ja koesäätöjen kehittämisestä.

4. Julkaisutoimikunnan muodostavat vastaava päätoimittaja, neljä lohkokirjeenvaihtajaa, toimittaja ja internet-vastaava. Toimikunta huolehtii sekä jäsenille että ulospäin suuntautuvasta tiedottamisesta. Se julkaisee vuosittain vuosikirjan, johon on kerätty kaikki SAJ:n rotujen näyttely- ja koetulokset. Jäsenistölle suunnataan kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Ajokoiramies-jäsenlehti. Internet-sivut kuuluvat julkaisutoimikunnan alaisuuteen. Toimikunta vastaa myös jäsenhankinnasta.

5. Nuorisotoimikunta vastaa nuorisotoiminnasta.

Takaisin ylös

4. Nykytilanne

4.1. Populaation koko ja rakenne

Yhteensä 14 kasvattajaa on rekisteröinyt eestinajokoiria Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Pentueita on viimeisen kymmenen vuoden aikana syntynyt kahtena vuonna seitsemän, muina vuosina yhdestä neljään (Taulukko 1). Eestinajokoiria syntyy Suomessa vuosittain parisenkymmentä – vuonna 2005 vain viisi - joten suomalainen kasvatus on hyvin pienimuotoista.

Eestinajokoiran kannasta muissa maissa ei ole tietoa. Suurin kanta on kuitenkin Virossa ja Venäjällä. Viron Kennelliitolta pyydettiin rekisteröintitietoja tätä ohjelmaa varten, mutta niitä ei saatu.

Taulukko 1. Eestinajokoirien rekisteröintitiedot Suomessa kymmenen viime vuoden ajalta (Suomen Kennelliitto, KoiraNet).

2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999 1998 1997 1996
Pennut (kotimaiset) 5 19 22 27 13 6 19 13 31 17
Tuonnit 2 0 1 3 0 0 1 0 0 2
Rekisteröinnit yht. 7 19 23 30 13 6 20 13 31 19
Pentueet 1 3 4 7 2 2 3 2 7 4
Pentuekoko 5,0 6,3 5,5 3,9 6,5 3,0 6,3 6,5 4,4 4,3
Kasvattajat 1 3 3 6 2 2 3 2 7 4
Urokset
- kaikki 1 3 3 5 2 2 3 2 7 4
- kotimaiset 1 3 3 5 2 2 3 2 5 3
- tuonnit 0 0 0 1 0 0 1 1 2 1
- ulkomaiset 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
- keskimääräinen
jalostuskäytön ikä
8 v 10 kk 4 v 3 kk 6 v 5 v 9 kk 8 v 6 v 3 kk 4 v 6 kk 3 v 5 kk 4 v 11 kk 4 v 2 kk
- Nartut
- kaikki 1 3 4 7 2 2 3 2 7 4
- kotimaiset 1 3 4 7 2 2 3 2 5 3
- tuonnit 0 0 0 0 0 0 0 0 2 1
- keskimääräinen
jalostuskäytön ikä
8 v 10 kk 6 v 11 kk 5 v 7 kk 6 v 4 kk 3 v 5 kk 4 v 4 kk 3 v 8 kk 4 v 4 kk 3 v 6 kk 3 v 5 kk
Isoisät 4 6 9 16 4 4 7 3 8 15
Isoäidit 4 6 9 16 4 3 8 4 7 14
Tehollinen populaatio 2 6 7 12 4 4 6 4 12 7
Sukusiitosprosentti 5,25 % 5,64 % 4,85 % 2,63 % 9,42 % 8,51 % 6,55 % 6,34 % 4,08 % 3,22 %

Taulukossa 1 esitetty tehollinen populaatiokoko kuvaa kannan jalostuspohjan laajuutta. Tehollinen koko lasketaan sukupolvittain, ja se on aina pienempi kuin varsinainen koirien lukumäärä. Tehollinen koko voi olla suuruudeltaan korkeintaan jalostukseen käytettyjen urosten lukumäärä kerrottuna neljällä. Mitä pienempi tehollinen populaatio on, sitä nopeammin kannan keskinäinen sukulaisuus ja sitä kautta sukusiitosaste kasvaa. Tehollinen populaatio kuvaa siis myös kannan geenihävikkiä. Geenihävikki tarkoittaa monimuotoisuuden häviämistä ja esimerkiksi tautien ja tulehdusten vastustuskyvyn alenemista. Turvallinen tehollinen koko on vähintään 100-200. Pienelle, suureksi osaksi tuontivanhemmille perustuvalle kannalle ei tehollista kokoa ole kuitenkaan mielekästä laskea. Jalostuspohjan laajuutta voidaan kuitenkin kuvata muilla tavoin, esimerkiksi jalostusurosten ja –narttujen lukumäärän, sukulaisuussuhteiden sekä jälkeläismäärien avulla.

Taulukoissa 2 ja 3 on esitetty kymmenen viime vuoden aikana jalostukseen käytetyt koirat sekä niiden pentumäärät. Pienessä kannassa jo muutaman pentueen suuruiset jälkeläismäärät vaikuttavat suuresti koko kantaan, varsinkin, kun käytetyimpien koirien joukossa on keskenään läheistä sukua olevia koiria. Yleisestä jalostuskoiran käyttörajana pidetystä 10 % säännöstä on pienessä kannassa kuitenkin pakko hieman poiketa, koska raja ylittyy jo koiran ensimmäisen pentueen kohdalla. Kymmenen prosentin säännön mukaan yksittäisellä koiralla saisi olla jälkeläisiä korkeintaan 10 % kahden edellisen vuoden yhteenlasketusta rekisteröintimäärästä. Tämä tekee eestinajokoiran kohdalla vain 2,6 eli noin kolme jälkeläistä, kun lasketaan vuosien 2005 ja 2004 rekisteröintimäärien mukaan. Tuolloin rekisteröitiin 26 koiraa, josta 10 % on 2,6. Vuosina 2004 ja 2003 rekisteröitiin maassamme yhteensä 42 eestinajokoiraa, ja 10 % raja ylittyy noiden vuosien mukaan laskettuna 4,2 eli noin viiden pennun kohdalla. Yhtä koiraa tulisi siis käyttää jalostukseen ainoastaan kerran, jos maahamme halutaan rakentaa geneettisesti mahdollisimman monimuotoinen eestinajokoirakanta.

Vuosien 1996-2005 aikana kymmenen eniten käytettyä urosta ja narttua ovat melkein kaikki lähisukulaisia, samat koirat toistuvat useimpien jalostuskoirien takana (Taulukko 4). Lisäksi muutaman käytetyimmän nartun sukutaulut paljastavat rankkoja sukusiitosyhdistelmiä. Kitron Milla on emä-poika –yhdistelmän tulos, ja sen sukusiitosaste on 25 %. Ojan Tarjan sukusiitosaste on 14,21 % jo muutamalla polvella laskettuna. Haitallisen sukusiitosasteen rajana voidaan pitää kymmentä prosenttia, sen jälkeen varsinkin hedelmällisyysominaisuudet heikkenevät ja erilaiset epämuodostumat lisääntyvät sekä pentukuolleisuus kasvaa. Eri vuosina rekisteröityjen koirien keskimääräinen sukusiitosaste on vaihdellut välillä 3-9 % (Taulukko 1). Näitä lukuja voidaan pitää melko korkeina, ottaen huomioon laskennassa käytetyt lyhyehköt sukutaulut.

Kymmenen viime vuoden aikana käytetyn 22 uroksen joukossa on kuusi koiraa, joilla on enemmän kuin yksi pentue. Kahdestakymmenestäviidestä jalostukseen käytetystä nartusta kahdella on kolme pentuetta ja viidellä kaksi. Kymmenen viime vuoden aikana rekisteröitiin yhteensä 181 koiraa. Puolet näistä on vain viiden uroksen ja yhdeksän nartun jälkeläisiä. Pitempää ajanjaksoa tarkastellessa löytyy muutamia uroksia ja narttuja, joita on käytetty jalostukseen vielä useammin kuin mitä kymmenen viime vuoden aikana käytettyjä koiria (Taulukot 5 ja 6).

Taulukko 2. Vuosina 1996-2005 jalostukseen käytetyt urokset, niiden pentumäärät sekä prosenttiosuus kaikista ajanjaksona rekisteröidyistä eestinajokoirista (Suomen Kennelliitto, KoiraNet).

Tilastointiaikana Yhteensä
Uros Pentueita Pentuja %-osuus Kumulat. % Pentueita Pentuja
Lennart 5 29 16,96 % 17 % 5 29
Sammi 3 17 9,94 % 27 % 4 24
Rodigan Zorro 2 15 8,77 % 36 % 2 15
Rolli 3 13 7,60 % 43 % 3 13
Pikku Hermanni 3 12 7,02 % 50 % 3 12
Eetu 3 12 7,02 % 50 % 3 12
Joutomäki Eero 1 8 4,68 % 61 % 1 8
Remu 1 7 4,09 % 65 % 1 7
Mar-Lini Dike 1 6 3,51 % 69 % 2 7
Birgerin Fin Baroni 1 6 3,51 % 73 % 1 6
Mar-Lini Asterix 1 6 3,51 % 76 % 1 6
Joutomäki Pullopoika 1 6 3,51 % 80 % 1 6
Mar-Lini Axeli 1 5 2,92 % 82 % 1 5
Rodigan Kapu 1 5 2,92 % 85 % 1 5
Jüri 1 5 2,92 % 88 % 6 38
Ojan Sissi 1 5 2,92 % 91 % 1 5
Joutomäki Akseli 1 4 2,34 % 94 % 1 4
Nolk 1 4 2,34 % 96 % 7 39
Joutomäki Pärn 1 4 2,34 % 98 % 2 8
Kitron Jakki 1 1 99 % 1 1
Ojan Körmy 1 1 99 % 1 1
Joutsenlammen Elmeri 1 1 100 % 1 1


Taulukko 3. Vuosina 1996-2005 jalostukseen käytetyt nartut sekä niiden pentumäärät (Suomen Kennelliitto, KoiraNet).

Tilastointiaikana Yhteensä
Narttu Pentueita Pentuja Pentueita Pentuja
Ojan Tarja 2 15 2 15
Birgerin Fin Hot Girl 2 14 2 14
Kitron Milla 3 12 3 12
Rodigan Akka 2 12 2 12
Vippatossun Julia 3 12 3 12
Rodigan Seri 2 10 2 10
Mar-Lini Debbie 2 9 2 9
Pelurin Heta 1 8 1 18
Ojan Manta 1 7 1 7
Pikku Henna 1 7 2 15
Joutsenlammen Viivi 1 7 1 7
Joutomäki Sirja 1 6 1 6
Pelurin Piku 1 6 1 6
Joutomäki Kiti 1 6 1 6
Napanterin Nätti 1 5 1 5
Ojan Rita 1 5 1 5
Pille 1 5 2 11
Piki 1 4 5 31
Leedi 1 4 1 4
Pikku Heli 1 4 1 4
Mar-Lini Donna 1 4 1 4
Napanterin Petra 1 4 1 4
Joutomäki Oksana 1 3 1 3
Neiu 1 1 1 1
Vippatossun Wilhelmiina 1 1 1 1


Taulukko 4. Vuosina 1996-2005 eniten käytetyt urokset ja nartut sekä niiden keskinäisiä sukulaisuuksia (Suomen Kennelliitto, KoiraNet).

Urokset Yhteisiä vanhempia tai isovanhempia
(i = isä, e = emä, ii = isän isä, ie = isän emä, ei = emän isä, ee = emän emä)
Lennart ii Reki, ie Minni, ei Nolk
Sammi
Rodigan Zorro ei Mar-Lini Asterix, ee Kitron Milla
Rolli
Pikku Hermanni i Jüri, e Pirett
Eetu ii Nolk, ei Jüri
Joutomäki Eero i Nolk
Remu i Nolk
Mar-Lini Dike i Reki, e Minni, ii Norman, ei Jüri, ee Pirett
Birgerin Fin Baroni i Nolk, e Minni, ei Jüri, ee Pirett
Nartut
Ojan Tarja ii Pikku Hermanni, ei Ojan Rita, ei Sammi, ee Pikku Henna
Birgerin Fin Hot Girl i Nolk, e Minni, ei Jüri, ee Pirett
Kitron Milla e Kita, ei Norman
Rodigan Akka i Mar-Lini Asterix, e Kitron Milla, ie Minni, ee Kita
Vippatossun Julia e Pikku Henna, ei Jüri, ee Pirett
Rodigan Seri i Mar-Lini Asterix, e Kitron Milla, ie Minni, ee Kita
Mar-Lini Debbie i Reki, e Minni, ii Norman, ei Jüri, ee Pirett
Pelurin Heta
Ojan Manta i Pikku Hermanni, e Ojan Rita, ii Jüri, ie Pirett, ei Sammi
Pikku Henna i Jüri, e Pirett

Vanhempi ja jälkeläinen:
Pikku Hermanni ja Ojan Manta
Kitron Milla ja Rodigan Akka
Kitron Milla ja Rodigan Seri
Pikku Henna ja Vippatossun Julia

Isovanhempi ja jälkeläinen:
Sammi ja Ojan Tarja
Sammi ja Ojan Manta
Pikku Hermanni ja Ojan Tarja
Kitron Milla ja Rodigan Zorro
Pikku Henna ja Ojan Tarja

Täyssisaruksia:
Pikku Hermanni ja Pikku Henna
Mar-Lini Dike ja Mar-Lini Debbie
Rodigan Akka ja Rodigan Seri
Birgerin Fin Baroni ja Birgerin Fin Hot Girl

Puolisisaruksia:
Remu ja Birgerin Fin Baroni
Joutomäki Eero, Remu, Birgerin Fin Baroni ja Birgerin Fin Hot Girl
Mar-Lini Dike, Birgerin Fin Baroni ja Birgerin Fin Hot Girl sekä Mar-Lini Debbie

Sukusiitoksen välttämiseksi ja geneettisesti monipuolisen kannan aikaansaamiseksi uroksia, narttuja ja eri sukulinjoja tulee käyttää mahdollisimman tasaisesti siitokseen. Jalostuksessa on käytettävä kaikkia jalostuskelpoisia yksilöitä. Yksittäisen koiran pentuemääräksi voidaan suositella korkeintaan kaksi, eikä samojen yhdistelmien toistamista suositella. Kannan tulee siis koostua mahdollisimman erisukuisista koirista. Nämä toimet edistävät kannan terveyttä ja elinvoimaisuutta.

Taulukko 5. Vuoden 1985 jälkeen syntyneet, jalostukseen käytetyt urokset pentue- ja jälkeläismäärineen (Suomen Kennelliitto, KoiraNet)


Taulukko 6. Vuoden 1985 jälkeen syntyneet, jalostukseen käytetyt nartut pentue- ja jälkeläismäärineen (Suomen Kennelliitto, KoiraNet).

4.2. Luonne ja käyttöominaisuudet

Tiedämme luonteella olevan vaikutusta käyttöominaisuuksiin. Käyttöominaisuudet perustuvat perinnölliseen taipumukseen reagoida ärsykkeisiin ja toimia tietyillä tavoilla.

Eestinajokoiran tulee olla aina iloinen ja miellyttävä; tasapainoinen, rauhallinen, viisas ja aktiivinen. Sen tulee myös olla ystävällinen eikä koskaan aggressiivinen, mutta se vaatii kuitenkin huolellista sosiaalistamista ja uusiin asioihin totuttamista. Eestinajokoira tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Se rakastaa ihmisen huomiota eikä viihdy yksin. Eestinajokoira tarvitsee paljon liikuntaa. Se on energinen ja kestävä työkoira.

Ajokoiran luonteenpiirteitä voidaan miettiä myös Suomen Kennelliiton luonnetestitermeihin pohjaten. Luonnetestissä käytetyt termit taistelutahto, kovuus vs. pehmeys ja hermorakenne ovat tärkeitä ajokoirallekin. Esimerkiksi liiallinen pehmeys ja huono hermorakenne tekevät ajokoirasta käyttökelvottoman ja näkyvät kotikoirallakin helposti: koira oppii elämänsä varrella pelkäämään monia asioita eikä pääse peloistaan yli vanhemmallakaan iällä. Moni tavanomainenkin tilanne voi aiheuttaa tällaisen koiran hermostumisen ja stressaantumisen. Taistelutahtoa mitataan luonnetestissä niin kutsutulla rättileikillä, mutta ajokoiralla sen voidaan ajatella tarkoittavan koiran sitkeyttä ja periksi antamattomuutta.

Koiran käyttäytymistä arvostellaan näyttelyissä ja ajokokeissa, jotka mittaavat käyttöominaisuuksia. Voidaan olettaa, että käytöksen perusteella saadaan jonkinlaista tietoa koiran luonneominaisuuksista, mutta luonneominaisuuksien tarkka mittaaminen on kuitenkin vaikeaa. Myös ajokokeiden maastokortissa on nykyään luonnetta kuvaava hallittavuussarake.

Jokaisen kasvattajan on itse mielessään pohdittava, painottaako hän ajokokeissa vai näyttelyissä annettavaa luonnenumeroa jalostusvalinnoissaan. Selvää tietenkin on, ettemme voi hyväksyä selvästi näkyvää arkuutta tai vihaisuutta. Arkuudelle on monissa tutkimuksissa saatu suuri periytymisaste (luokkaa 0,4-0,5), joten on erityisen perusteltua välttää arkojen ja hermorakenteeltaan huonojen koirien käyttöä.

4.2.1. Luonteen arvostelu näyttelyissä

Näyttelyissä tapahtuvassa luonteen arvostelussa siirryttiin vuoden 1991 alusta sanallisesta arvostelusta numeroarvosteluun, joka antaa verrattoman mahdollisuuden seurata koirien luonteen kehitystä pitkällä aikavälillä, sekä mahdollistaa tilastojen tekemisen ulkomuototuomareiden antamista luonnenumeroista. Käytössä on asteikko 1-4, jossa

1 = luonteessa ei ole huomauttamista

2 = lievä luonnehuomautus, koira ei voi saada laatuarvostelua 'erinomainen'

3 = selvä luonnehuomautus, pudottaa palkintosijaa

4 = koira niin luonnevikainen (arka tai vihainen), että sitä ei voida palkita (0-palkinto)

Kuten tiedämme, ympäristöolosuhteilla on ratkaiseva merkitys koiran luonteen kehitykselle. Ulkomuototuomarimme ovatkin haastavan tehtävän edessä lukiessaan muutamassa minuutissa koiriemme luonteita näyttelykehissä, tietämättä koirien taustoja. Tulee muistaa, että näyttelyissä arvostellaan ainoastaan pientä osaa koirien luonteesta. Myös ajokokeet ovat erinomainen koiran luonteen mittaaja.

4.2.2. Ajokokeet

"Jos koira on erinomainen metsästyskoira, sillä ei voi olla huono rakenne eikä huono luonne."

Eestinajokoiria käytetään jäniksen- sekä ketunajokokeissa. Kokeissa olevan koiran luonteen arvostelu alkaa käytännössä, kun vieraat tuomarit tulevat koiranomistajan autoon, ja matka koemaastoon alkaa.

Jäniksenajokokeissa jokaiselle koiralle on ylituomarin puhuttelun yhteydessä arvottu koemaasto.

Koira lasketaan työskentelemään koemaastoon sovittuna irtilaskuaikana. Jokaisella koiralla on käytettävissään saman verran hakuaikaa saada jänis tai kettu liikkeelle yöjälkiensä päästä. Jäniskokeissa koiria varotaan viemästä aivan jäniksen makuupaikan viereen, kettukoiran hyveisiin kuuluu pystyä jäljittämään hyvinkin pitkiä ketun yöjälkiä sekä saada ajo syntymään.

Hakuaikaa koekoiralla on 4 tuntia, jota joudutaan kokeen kulusta riippumatta aina käyttämään useammassa erässä. Ajoaika on jäniksenajokokeissa 2 kertaa 120 minuuttia, kuitenkin niin, että koira kytketään 120 minuutin ajon jälkeen sekä viedään uuteen paikkaan hakemaan toista jänistä. Tuomariryhmän on huolehdittava, ettei sama jänis joudu uudelleen ajettavaksi.

Kahden jäniksen ylösoton ja ajoaikojen täyttymisen jälkeen koiran koepäivä on ajon osalta ohitse. Tuomariryhmä arvostelee koiran ominaisuuksia maksimissaan 30 pisteen edestä, ja ajoajasta koira voi parhaimmillaan saada 70 pistettä. Jäniksenajokokeiden maksimipistemäärä on siten 100.

Ketunajokokeissa koiran tarvitsee saada vain yksi ajo. Ajoaikaa koiralla on 120 minuuttia. Koira saa tietyin edellytyksin käyttää lisäaikaa. Kettua ajavan koiran tärkein ominaisuus on haku, josta on mahdollisuus myös kokeissa saada eniten pisteitä (enintään 40 pistettä). Jäniksenajokokeista poiketen tiedottava herättely on kettua hakevalle koiralle toivottava ominaisuus; se helpottaa haun seuraamista ilman hakulaitteita.

Ketunajokokeissa hausta arvostellaan hakuvarmuus ja tehokkuus, nopeus ja eteneminen, metsästysinto ja hakusitkeys sekä hakutyöskentelyn yleisvaikutus. Muita koepisteisiin vaikuttavia tekijöitä ovat ajoaika (enintään 30 pistettä), ajo (tarkoittaen sen sujuvuutta ja nopeutta sekä metsästysintoa ja ajotyöskentelyn yleisvaikutusta, enintään 20 pistettä) ja haukku (enintään 10 pistettä). Ketuajossa maksimipistemäärä on siis sama kuin jäniksen ajossa, 100 pistettä.

4.2.3. Luonne tällä hetkellä

Rotujärjestön tiedossa ei ole eestinajokoiria, joilla olisi ongelmia luonneominaisuuksien kanssa.

4.2.4. Metsästysominaisuudet tällä hetkellä

Eestinajokoiran metsästysominaisuuksia on vaikea arvioida, koska koiria on Suomessa niin vähän.

Suomen Kennelliiton KoiraNetin mukaan yhteensä kymmenen koiraa on kilpaillut ajokokeissa, ja vain neljällä koiralla on enemmän kuin yksi tulos: yhdellä kolme ja kolmella kaksi.

4.3. Terveys

Suomen eestinajokoirakannan kohdalla myös terveyttä on vaikea arvioida. Kyseessä lienee kuitenkin perinnöllisten vikojen ja sairauksien kannalta kohtalaisen terve rotu. Yksilöt, joilla on vaikeita perinnöllisiä vikoja tai sairauksia, karsiutuvat luonnostaan pois jalostuksesta. Osa sairauksista voi kuitenkin ilmetä vasta myöhäisemmällä iällä, jolloin koiria on ehkä jo ehditty käyttää jalostukseen. Tämän takia jatkuva perinnöllisten vikojen ja sairauksien seuranta on välttämätöntä, jotta viat eivät pääse yleistymään kannassa.

4.3.1. Rodulla Suomessa todetut sairaudet

4.3.1.1. Lonkkanivelen kasvuhäiriö l. dysplasia

Lonkkadysplasia on perinnöllinen häiriö lonkkamaljakon ja reisiluun nivelnastan kehityksessä. Nivelnastan tulisi sopia lonkkamaljakkoon kuten tennispallon pyöreään kuppiin. Kun kupin muoto ei pidä palloa paikallaan, pallo pääsee liikkumaan löyhästi kupissa kuluttaen kupin reunoja (nivelrikko). Vakavimmissa lonkkadysplasian muodoissa lonkkamaljakkoa ei muodostu lainkaan, ja reisiluun pää heiluu vain nivelsiteiden ja pehmytkudoksen varassa. Koiran vahvat lantion seudun lihakset kompensoivat lonkkadysplasian vaikutusta, mutta vakavimmillaan dysplasia rampauttaa koiran jo nuorena. Lievemmätkin muodot saattavat alkaa vaivata vanhemmalla iällä. Nivelrikko aiheuttaa koiralle kipua, joka ilmenee varsinkin levon jälkeisenä jäykkyytenä sekä vaikeutena hypätä esimerkiksi autoon.

Lonkkadysplasian periytymisen mekanismi on kvantitatiivinen, eli sekä geeneillä että ympäristöllä on osuutensa lonkkanivelten muodostumisessa.

Koirien lonkkanivelet arvostellaan Suomen Kennelliitossa niistä otettujen röntgenkuvien perusteella ja luokitellaan A:sta (normaali) E:hen (vaikea dysplasia). Vain kolmen Suomessa rekisteröidyn eestinajokoiran lonkat on tutkittu, tuloksina yksi A ja kaksi B:tä. Koirat ovat syntyneet vuosina 1991 ja 1992.

4.3.2. Yhteenveto rodulla muissa maissa ja kirjallisuudessa kuvatuista sairauksista

Suomen Ajokoirajärjestö on yrittänyt saada tietoa eestinajokoiran sairauksista Viron Kennelliitosta, mutta sieltä ei ole tullut vastausta kyselyihin.

4.4. Ulkomuoto

Ulkomuodosta puhuessamme on muistettava eestinajokoiran käyttö eli jäniksen ja ketun ajometsästys. Siksi on tärkeää, että ulkomuototuomarit ja kasvattajat pitävät tärkeimpinä niitä ulkomuoto-ominaisuuksia, joilla on arvoa käyttöpuolen kannalta.

Suomen Kennelliiton KoiraNetistä löytyy näyttelytulos T/3 tai parempi kaikkiaan 127 koiralta. Tuloksen EH/1 tai paremman on saanut 97 koiraa. Sertifikaatteja on annettu 50 koiralle, eli melkein joka toiselle. Näiden tulosten valossa Suomen eestinajokoirakanta näyttäisi vastaavan varsin hyvin rotumääritelmää.

Takaisin ylös

5. Yhteenveto aiemman tavoiteohjelman toteutumisesta

Eestinajokoiralla ei ole aikaisemmin ollut Suomessa varsinaista jalostuksen tavoiteohjelmaa.

Takaisin ylös

6. Jalostuksen tavoitteet ja strategiat

6.1. Yleistä

Nartut tulisi pennuttaa rodun jalostukselliset näkökulmat huomioon ottaen noin 3-4 -vuotiaina, sillä synnytysvaikeudet ovat tätä iäkkäämmillä ensisynnyttäjillä yleisempiä kuin nuoremmilla. Penikoimisen yläikärajana voidaan pitää 8-10 -vuoden ikää.

Keinosiemennystä mietittäessä on otettava huomioon rodun jalostukselliset näkökohdat. Halutonta ja huonosti astuvaa urosta ei pidä käyttää jalostukseen, koska se voi huonontaa rodun perinnöllisiä lisääntymisominaisuuksia. Luonnollinen astutus on onnistuessaan eräänlainen tae rodun jatkuvuudesta lisääntymisen kannalta.

6.2. Visio

Koiran avulla metsästäminen säilyy edelleen ja ajokoirilla on hyvä kysyntä tulevaisuudessakin. Eestinajokoirien määrän Suomessa tulee kasvaa, ainakin prosentuaalisesti huomattavasti, järkevän jalostuksen mahdollistamiseksi.

6.3. Rotujärjestön tavoitteet vuosille 2007-2016

Kannan pienen koon vuoksi eestinajokoirien jalostaminen on Suomessa hankalaa, mutta ei mahdotonta. Jalostusvalinnoissa ja koirien tuonneissa on suosittava rotutyypillistä koiraa, jolla ei ole vakavia perinnöllisiä vikoja tai sairauksia. Jalostusmateriaalia on hyödynnettävä monipuolisesti, koska nykyinen kantamme on hyvin suppea. Lisäksi tuontikoiria tulisi saada lisää jalostuksen käyttöön.

Tavoitteena on lisätiedon kerääminen eestinajokoirien luonteesta, käyttöominaisuuksista, terveydestä sekä ulkomuodosta.

6.3.1. Populaation kokonaistila

Sukusiitoksen vähentämiseksi ja kannan geneettisen monipuolisuuden rakentamiseksi tavoitteena on käyttää uroksia ja narttuja mahdollisimman tasaisesti siitokseen. Myös rodun eri sukulinjoja tulee käyttää tasaisesti. Käytännössä jalostuspohjan määräävät tuontikoirat ja niiden suvut. Jalostuskäyttöön aiottavat koirat on hyvä tuoda eri suvuista, eikä niitä tule ylikäyttää jalostuksessa. Yksittäiselle koiralle riittää näin pienessä kannassa yksi tai kaksi pentuetta.

Tavoitteena on myös pitää yksittäisten pentueiden sukusiitosaste alle 6,25 % kolmella polvella laskettuna.

6.3.2. Luonne ja käyttöominaisuudet

Tavoitteena on kerätä lisätietoa suomalaisten eestinajokoirien luonteesta ja käyttöominaisuuksista näyttely-, koetulosten sekä kansanomaisimpien tutkimusten avulla. (Kokeissa ja näyttelyissä käy vain 10-20 prosenttia koirista - pienessä rodussa liian pieni otanta.)

6.3.3. Terveys

Tavoitteena on kerätä lisätietoa suomalaisten eestinajokoirien terveydestä ottamalla eestinajokoira mukaan suomenajokoiralle viiden vuoden välein toteutettaviin kyselyihin, joilla kerätään tietoa sairauksien ja ongelmien esiintymisestä.

6.3.4. Ulkomuoto

Tavoitteena on kerätä lisätietoa suomalaisten eestinajokoirien koosta ja ulkomuodosta. Nämä ominaisuudet pyritään pitämään rotumääritelmää vastaavina.

6.4. Rotujärjestön strategia

Jalostusurosten ja -narttujen käyttömääriä seurataan, jotta niistä voidaan antaa kasvattajille tietoa. Koiranomistajia ja -kasvattajia rohkaistaan ja innostetaan osallistumaan kokeisiin ja vuonna 2007 tehtävään terveyskyselyyn. Jos terveyskyselyn tulokset antavat aihetta, omistajia ja kasvattajia kannustetaan myös tutkituttamaan jalostukseen käytettävät koirat perinnöllisten vikojen ja sairauksien varalta.

Koetilastot koirakohtaisine tulosyhteenvetoineen sekä kokeissa käyntimäärät julkaistaan vuosittain. Julkaistaan tilastot myös kulloinkin elossa olevista jalostusuroksista, joilla on vähintään viisi jälkeläistä. Lisäksi tilastot lasketaan myös nuorista, hyväsukuisista koirista. Myös mahdolliset terveystilastot julkaistaan vuosittain.

Ajokoiramies-lehden välityksellä jaetaan harrastajille tietoa jalostuspohjan laajuuden ja ulkosiittoisuuden merkityksestä. Tammikuun lehti on perinteisesti keskittynyt kulloinkin eniten esillä oleviin, tärkeisiin jalostusasioihin sekä meneillään oleviin tutkimuksiin. Lehden lisäksi tietoa jaetaan vuosittain järjestettävillä Ajokoirapäivillä. Ajokoirapäivät pidetään erikseen kettu- ja jänispuolelle.

Jalostusneuvojien koulutusta päivitetään jatkuvasti. SAJ järjestää vuosittain kaikille jalostusneuvojilleen vähintään yhden kurssin. Neuvojia koulutetaan myös tasaisin välein Suomen Kennelliiton vastaavilla kursseilla.

6.5. Uhat ja mahdollisuudet

Eestinajokoiran metsästyskäytön ja jalostuksen uhkia ovat

1. Liiallinen sukusiittoisuus ja kannan jalostuspohjan kapeus tahallisen sukusiitoksen takia tai yksittäisten koirien tai sukujen liiallisen käytön myötä. Tämä on tosiasia, mikäli kasvattajille ei anneta riittävästi tietoa ulkosiittoisuuden ja monimuotoisuuden merkityksestä tai he eivät hyödynnä tietoa ratkaisuissaan.

2. Terveyden heikkeneminen, jos eestinajokoirien terveystilanteesta ei saada lisää tietoa eikä jalostuskoiria tutkituteta perinnöllisten sairauksien ja vikojen varalta. Tiedotukseen ja valistuksen perillemenoon on kiinnitettävä suurta huomiota.

3. Suomessa vallitseva suden ja ilveksen suojeluinto. Susi kohdistaa riistanpyyntinsä helpoimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon, jolloin koira metsässä haukkuessaan on kutsu helpolle aterialle. Ilves on totaalinen hävittäjä kaikelle riistalle, jota ajavilla koirilla metsästetään. Ilves tappaa alueeltaan viimeisenkin jäniksen ennen siirtymistään uuteen paikkaan. Jäniskannan uudelleenkasvu on erittäin hidasta, eikä kanta välttämättä saavuta entistä tasoa koskaan.

4. Harrastajakunnan vähentyminen. Metsästysharrastuksen aloittaminen on vaikeaa: nuorten metsästäjien pääsy metsästysseuroihin on hankalaa ja usein aivan liian kallista. Siksi uusien koiranomistajien ja kasvattajien tuleminen mukaan harrastukseen on hidasta ja vaikeaa.

5. Metsästysharrastukseen liittyvä liiallinen kaupallisuus, joka saa riistakannan järkevän verotuksen sekä systemaattinen hoidon unohtumaan.

6. Tiedon puute rodusta.

7. Rodun mahdollinen liian nopea kasvu.

Eestinajokoiran metsästyskäytön ja jalostuksen mahdollisuuksia ovat

1. Mahdollisuus tuoda kantaan uutta verta tuontikoirien muodossa.

2. Terveyskysely mahdollistaa onnistuessaan tehokkaan jalostusneuvonnan terveysasioissa.

3. Suomen Suurpetoyhdistyksen saavuttamat puhevälit EU:n kanssa. Tätä kautta perinteinen suomalainen metsästysmuoto, jossa käytetään apuna koiraa, voi saada uutta elintilaa.

4. Järjestössä viriävä nuorisotoiminta nuorisojaoston kautta.

5. Koiran koko ja luonne edesauttaa oman kannattajakunnan muodostumista.

6.6. Varautuminen ongelmiin

Suomeen muodostuvan populaation sukusiitostilannetta pyritään parantamaan jakamalla kasvattajille tietoa jalostuksesta ja monimuotoisuuden merkityksestä.

Suomen Ajokoirajärjestö on aloittanut tiiviin yhteistyön Metsästäjäliiton ja useiden metsästyskoirarotujärjestöjen kanssa rotujen tulevaisuuden varmistamiseksi. Tarkoituksena on parantaa ja ratkoa näitä järjestöjä koskevia ongelmia, esimerkiksi ongelmia koirien pidossa, kouluttamisessa ja käyttämisessä metsästykseen.

Järjestö yrittää parhaansa mukaan saada nuoria harrastajia mukaan toimintaan.

6.7. Toimintasuunnitelma JTO:n toteuttamiseksi

Vuosi Toimenpiteet
2006 Ajokoirapäivät
Kettukoirapäivät
Jalostusneuvojien yhteispalaveri ja koulutus
2007 Ajokoirapäivät
Kettukoirapäivät
Terveyskysely
Jalostusneuvojien yhteispalaveri ja koulutus
Kasvattajakurssi
2008 Ajokoirapäivät
Kettukoirapäivät
Eestinajokoirapäivät
Jalostusneuvojien yhteispalaveri ja koulutus
2009 Ajokoirapäivät
Kettukoirapäivät
Eestinajokoirapäivät
Jalostusneuvojien yhteispalaveri ja koulutus
Jalostusseminaari
2010 Ajokoirapäivät
Kettukoirapäivät
Eestinajokoirapäivät
Jalostusneuvojien yhteispalaveri ja koulutus
Jalostusseminaarin tulosten julkaisu
Järjestön oman toimintasuunnitelman tarkistus

Takaisin ylös

7. Tavoiteohjelman toteutumisen seuranta

Tärkeitä ominaisuuksia ja niiden kehittymistä seurataan vuosittain, samoin populaation kokonaistilaa ja sukusiitosastetta. Yksittäisten urosten käyttömääriä tarkkaillaan jatkuvasti, jotta määrät eivät kasva liian suuriksi.

Takaisin ylös

8. Lähteet

Envall, M. 2005. Suomenajokoira & ajokoirametsästys. Suomen Ajokoirajärjestön 100-vuotis-
juhlakirja. 680 s.

Nurminen, M. & Paatsama, s. 1972. Suomalainen Koirakirja. Luku ajokoirat & Arvi Ellmén. Otava. 587 s.

Ritvola, Y. 1967. Ajavat koirat. Tammi. 166 s.

Suomen Kennelliitto. KoiraNet. http://jalostus.kennelliitto.fi.

Takaisin ylös

9. Liitteet

Rotumääritelmä: Eestinajokoira (Eesti hagijas)

Ryhmä: 6
FCI:n numero: ei FCI-rotu
Hyväksytty: EKL
SKL-FKK: ?
Alkuperämaa: Viro

Lyhyt historiaosuus

Vuoteen 1914 asti käytettiin Eestissä metsästykseen nk. venäläis-puolalaista ajokoiraa sekä englanninkettukoiraa. Näiden risteytyksinä saatiin ajokoiria, joita värityksen mukaan alettiin kutsua joko venäläis-puolalaisiksi tai englantilais- venäläisiksi ajokoiriksi. Kaksikymmenluvulla tuotiin Eestiin suomenajokoiria, joiden toivottiin parantavan ajokoirien ulkomuotoa. Risteytystyölle tuli vaikea este, kun Eestin metsästyslaki kielsi yli 45 cm:n korkuisten koirien käytön ajometsästyksessä.

Kookkaita ajokoiria alettiin astuttaa mäyräkoirilla ja pienikokoisilla risteytyskoirilla. Ajokoirarotu sekoittui niin pahasti, että jalostuskelpoisen materiaalin määrä supistui vähiin. Kolmekymmenluvulla tuotettiin Länsi-Euroopasta beaglejä, sveitsinajokoiria, luzerninajokoiria ja berninajokoiria. Niitäkin alettiin risteyttää paikallisiin pieniin ajokoiriin.

Toinen maailmansota keskeytti järjestelmällisen jalostustyön pitkäksi aikaa. Osa koirista kuitenkin säilyi, ja se mahdollisti jalostustyön jatkamisen sodan päätyttyä. Uuden ajokoirarodun vaatimuksia vastasivat parhaiten beagle- ja sveitsinajokoiraristeytykset. Jalostusmateriaaliksi arveltiin riittävän 800 - 900 koiraa. Syksyllä 1954 kutsuttiin koolle toimikunta, joka tarkasti 648 koiraa ja vahvisti rotumääritelmän, jossa otettiin huomioon ulkomuoto ja metsästysominaisuudet. Saman vuoden joulukuussa rotu hyväksyttiin Neuvostoliitossa virallisesti.

Yleisvaikutelma: Keskikokoa pienempi, runko vankka ja kuiva. Luusto vahva, lihakset hyvin kehittyneet.
Tärkeitä mittasuhteita: Pituusindeksi uroksilla 108 - 110, nartuilla 110 - 112.
Käyttäytyminen / luonne: Tasapainoinen, liikkuva.

Pää

Kallo-osa: Pyöreä, leveä; kulmakaaret selvät, mutta eivät korkeat.
Otsapenger: Ei jyrkkä.
Kirsu: Leveä ja musta, kellertävälaikullisilla sallitaan tummanruskea.
Kuono-osa: Pitkä ja suora.
Huulet: Kuivat, peittävät ikenet täysin.
Hampaat / purenta: Hampaat valkoiset. Purenta leikkaava.
Silmät: Hieman vinot, tummanruskeat. Luomien reunat tummat.
Korvat: Ohuet, pitkät, riippuvat. Matalalle kiinnittyneet ja poskenmyötäiset, pyöreäpäiset ja lyhyen karvan peittämät.
Kaula: Pyöreä, lihaksikas, kuiva; kaulanahka sileä.

Runko

Leveä, selvästi tynnyrimäinen.
Säkä: Kohoaa selkälinjan yläpuolelle.
Selkä: Suora, leveä ja lihaksikas.
Lanne: Lyhyt, leveä, lihaksikas, kupera.
Lantio: Lyhyt, leveä, lihaksikas ja kevyesti luisu.
Rintakehä: Pitkä ja syvä, kyynärpäihin ulottuva.
Häntä: Miekanmuotoinen, tyvestä paksumpi, hännänpäätä kohti tasaisesti suippeneva. Kintereisiin ulottuva. Hieman selkäviivasta alaspäin suuntautuva.

Raajat

Eturaajat

Yleisvaikutelma: Eturaajat ovat kuivat, luisevat, lihaksikkaat, edestä katsottuna suorat. Eturaajan pituus noin puolet säkäkorkeudesta.
Lavat: Lavan ja olkavarren kulma noin 115 - 120°.
Kyynärpäät: Kyynärnivelet suoraan taaksepäin.
Kyynärvarret: Poikkileikkaus soikionmuotoinen.
Välikämmenet: Leveät, pääasiassa pystysuorat.
Käpälät: Soikionmuotoiset, kaarevat; varpaat tiukasti yhdessä; kynnet maata kohti suunnatut.

Takaraajat

Yleisvaikutelma: Takaraajat ovat kuivat, luisevat, lihaksikkaat, takaa katsottuna suorat ja yhdensuuntaiset. Kulmaukset selvät. Takaraajan vähäinen pystyasento sallittu.
Välijalat: Pääasiassa pystysuorat.
Käpälät: Kuten etukäpälät.

Nahka

Kiinteä, joustava, poimuton.

Karvapeite

Karva: Lyhyt, tasavahva, karkea, kiiltävä. Aluskarva heikko. Häntä kauttaaltaan tasaisen, tiheän karvan peittämä ja siksi paksulta näyttävä. Hännän päässä karva hieman lyhyempää.
Väri: Lähinnä ruskeareunuksiset mustat laikut, laikkujen koko ei määrätty. Ruskeareunuksinen mustanruskea, punalaikullinen ja satulapeitemäiset laikut selässä sallittuja.

Koko

Säkäkorkeus: Urokset 45 - 52 cm, nartut 3 cm vähemmän. Korkeus lantion kohdalla 1 1,5 cm säkäkorkeutta pienempi.

Virheet

Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.

Yleisvaikutelma: Liian matala; runko liian lyhyt tai pitkä; takakorkea. Runko joko liian kevyt tai tukeva; selvästi karkea.
Pää: Kallo liian kupera; niskakyhmy esiinpistävä; otsapenger liian jyrkkä tai liian loiva; kulmakaaret liialliset; riippuvat huulet.
Silmät: Pienet tai vaaleat.
Korvat: Korkealle kiinnittyneet, liian suuret tai pitkät.
Kaula: Liian pitkä tai lyhyt kaula, poimut kaulan alla.
Runko: Kapea, liian leveä tai litteä rinta; heikko säkä; lyhyt tai pehmeä selkä; pitkä, suora lanne; liian luisu lantio.
Häntä: Liian pitkä tai lyhyt, tasapaksu; liian lyhyt tai pitkä karva, joka hännän alapuolella riippuva.
Eturaajat: Kyynärpäät ulkokierteiset; välikämmen liian vino, kyynärvarsi kaareva.
Takaraajat: Riittämättömät kulmaukset; lyhyt sääriluu; ulko- tai sisäkierteiset kinnernivelet.
Käpälät: Hajavarpaisuus, jäniksenkäpälät.
Karvapeite: Liian pitkä tai kevyesti laineikas karva; voimakas täplikkyys.

Vakavat virheet

Yleisvaikutelma: Liian korkea; liian pitkärunkoinen; huomattavan takakorkea.
Pää: Kookas, karkea; ylös tai alas suuntautuva kuono; vaalea kirsu.
Korvat: Lyhyet, liian rustokkaat tai pitkäkarvaiset.
Runko: Notko tai köyry selkä; notko tai köyry lanne; kapea tai hyvin luisu lantio.
Häntä: Vino; hyvin pitkä, riippuva karva.
Karvapeite: Huomattavan laineikas; hyvin pitkä tai hyvin lyhyt karva rungossa: pitkä kuonossa, korvissa ja hännässä; mustat laikut tai täplät valkoisella pohjalla; ruskea tai kahviruskealaikullinen väri.

Hylkäävät virheet

Eriväriset tai aivan valkeat silmät.

HUOM!

Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin.

Takaisin ylös

© Suomen Eestinajokoirayhdistys ry., webdesign Emilia Mattila