KOETOIMIKUNTA
TIEDOTE
Markku Törrö
Kajaani 26.12.2021
Suomen Eestinajokoirayhdistyksen hallitus
Harrastajat
KOETOIMIKUNTA TIEDOTTAA
Kennelliiton velvoittaman 20 eri koiran ajokoekäyntien tilanne 2021
13 eri koiraa on käynyt ajokokeissa Jouluun mennessä. Harmillisesti luonto puuttui voimallisesti tavoitteemme saavuttamiseen joulukuun puolivälissä. Karppakelit tulivat suurimpaan osaan maata Länsi-Lappi Pohjois-Karjala eteläpuoliselle alueelle. Sen pohjoispuolisella alueella taas kovat pakkaset ovat estäneet koekäynnit. Esim. la 17.12. kolmen koiran jo sovitut koekäynnit peruuntuivat.
Viime vuonna kävi kokeissa 9 eri koiraa, joten tänä vuonna jo käyneet 13 koiraa tekee prosentuaalisesti merkittävän 44,44 % kasvun. Koetoimikunnan mielestä tämän vuotinen eri koirien käyntimäärä kannattaa kasvattaa mahdollisimman suureksi. Ellemme saavuta 20 eri koiran tavoitetta, niin voimme kuitenkin osoittaa Kennelliitolle voimakasta kasvua eri koirien koekäyntimäärässä. Esim. 17 koiraa antaisi kasvuprosentiksi 88,89.
Väliviikolla on tarkoitus käyttää ainakin muutamaa uutta koiraa koko kauden kokeessa Kainuun vaaramaisemissa. Niissä ovat pehmeät lumikelit. Koetoimikunta toivoo, että muuallakin vielä käytettäisiin uusia koiria kokeessa, mikäli vain keliolosuhteet sallivat.
Koetoimikunta muistuttaa myös vuoden 2021 ajokoekäyntien
lisäkannustimena arvottavasta Tracker G1000 koiratutkasta. Tarkemmat tiedot arvonnoista löytyy yhdistyksen kotisivuilta
kohdasta Ajankohtaista - Arvonnat.
Lisätietoja ajokokeisiin liittyen ja apua tuomareiden hankkimiseen saatte koetoimikunnan jäseniltä tai tuntemaltanne ajokoeharrastajalta omalta seutukunnaltanne. Koetoimikunnan jäsenien yhteystiedot löytyvät yhdistyksen kotisivuilta kohdasta Toimikunnat - Koetoimikunta.
---------------------------------------------------------------------------
KOETOIMIKUNTA
TIEDOTE
Markku Törrö
Kajaani 2.12.2021
Suomen Eestinajokoirayhdistyksen hallitus
Harrastajat
KOETOIMIKUNTA TIEDOTTAA
Kennelliiton velvoittaman 20 eri koiran ajokoekäyntien tilanne 2021
Marraskuun loppuun mennessä on käynyt 10 eri koiraa ajokokeissa. Koiramäärä toki voisi olla suurempikin, mutta tilanne ei ole suinkaan toivoton. Tällä hetkellä koetoimikunnalla on tiedossa puolen kymmentä uutta koiraa, joita aiotaan käyttää ajokokeissa lähiaikoina.
Koetoimikunta toivoo ja uskoo, että monisatapäisen rotumme harrastajajoukosta löytyy vielä lisää reilut puolenkymmentä eri koiraa tavoitteen täyttämiseksi vuoden loppuun mennessä. Toivottavasti nyt viimeistään harrastajat innostuvat kasvattajien myötävaikutuksella käyttämään koiriaan kokeessa.
Koetoimikunta uskoo vahvasti, että ensi vuonna tilanne tulee olemaan helpompi, koska tiedossa on monia ajokokeista kiinnostuneita uusia rodun harrastajia, joilla on lahjakkaita nuoria koiria.
Koetoimikunta muistuttaa myös vuoden 2021 ajokoekäyntien
lisäkannustimena arvottavasta Tracker G1000 koiratutkasta.
Tarkemmat tiedot arvonnoista löytyy yhdistyksen kotisivuilta
kohdasta Ajankohtaista - Arvonnat.
Koetoimikunta pitää ti 14.12 kokouksen. Kokouksessa tarvittaessa päätetään, mitä on vielä silloin tehtävissä tavoitteen saavuttamiseksi vuoden loppuun mennessä.
Lisätietoja ajokokeisiin liittyen ja apua tuomareiden hankkimiseen saatte Koetoimikunnan jäseniltä tai tuntemaltanne ajokoeharrastajalta omalta seutukunnaltanne. Koetoimikunnan jäsenien yhteystiedot löytyvät yhdistyksen kotisivuilta kohdasta Toimikunnat - Koetoimikunta.
-----------------------------------------------------------------------
KOETOIMIKUNTA TIEDOTE
Markku Törrö
Kajaani 17.08.2021
KOETOIMIKUNTA TIEDOTTAA
Suomen Eestinajokoirayhdistys (SEAK) hyväksyi
Koetoimikunnan viralliseksi toimikunnakseen vuosikokouksessaan Pyhäjärvellä 14.08.2021. Samassa kokouksessa hyväksyttiin myös yhteinen toimintaohje toimikunnille. Toimintaohje löytyy yhdistyksen kotisivuilta Toimikunnat-Toimikuntien yleiset säännöt.
Koetoimikunta tulee toimimaan hallituksen alaisena SEAK:n sääntöjä noudattaen. Se toimii SEAK:n vuosikokouksen ja hallituksen antamien suuntaviivojen mukaisesti. Vuosikokouksen jälkeen SEAK:n uusi hallitus valitsee omassa järjestäytymiskokouksessaan toimikunnalle puheenjohtajan sekä nimeää yhdessä puheenjohtajan kanssa muut toimikunnan jäsenet. Hallitus voi nimittää jäseniä myös kesken toimikauden.
Koetoimikunnan jäsenten tulee olla kiinnostuneita toimimaan
rodun hyväksi ja heidän tulee olla yhdistyksen jäseniä. Tavoitteena on valita toimikunnan jäsenet mahdollisimman kattavasti koko Suomesta ja mahdollisuuksien mukaan myös ulkomailta. Jäsenet pyritään valitsemaan monipuolisesti rodun harrastajista.
Toiminnan päätavoitteena on edistää hienon rotumme tunnettavuutta sekä arvostusta myös käyttökoirana. Tunnettavuus ja arvostus lisääntyvät hankkimalla koiristamme virallista käyttöominaisuus- ja jalostustietoutta käyttökokeiden avulla. LISÄKSI RODUN KANNALTA ON TODELLA TÄRKEÄNÄ TAVOITTEENA 20 ERI KOIRAN AJOKÄYNTI-VAATIMUKSEN SAAVUTTAMINEN VUOSINA 2021 JA 2022.
Ajokoekäyntien lisääminen
Koetoimikunta on kartoittanut ympäri Suomea henkilöitä, jotka kannustavat harrastajia koetoimintoihin ja avustavat heitä kaikin tavoin koetoiminnan alkuun. Esimerkiksi koko kauden kokeeseen he voivat järjestää tarvittaessa koemaastot ja tuomarit. Yhteystietoja näistä henkilöistä saa koetoimikunnan jäseniltä. Toivomme, että kaikki eestinajokoirilla jo tähän mennessä ajokoe- tai tuomaritoimintaa harrastaneet henkilöt avustavat tarvittaessa ajokoetoimintaa aloittavia harrastajia.
Koetoimikunnan jäsenet ovat selvittäneet seutukunnaltaan ajokokeet, joihin eestinajokoirat olisivat erittäin tervetulleita kaudella 2021- 2022. Alla oleviin ajokokeisiin aloitteleville harrastajille järjestämme kaiken tarvittavan tuen. Lisäksi olemme valmiita järjestämään tukea aloittavien harrastajien itse toivomiin ajokokeisiin.
• 16.9. Kuhmo
• 18.9. Kuopio
• 1.10. Puolanka
• 13.10. Siilinjärvi
• 18.10. Kuhmo
• 13.11. Kuhmo
• 20.11. Suomussalmi
• 25.11. Kouvola
• 12.12. Kuhmo
• 16.1.2022 Kouvola
Koetoimikunta kehottaa edelleen kaikkia kiinnostuneita
harrastajia suorittamaan ajokokeiden palkintotuomarikurssin. Sen suorittaminen syventää ajokoeharrastusta. Lisäksi tuomaripätevyyden olemassaolo helpottaa harrastajaa jatkossa tuomareiden saamisessa omalle koiralle, koska voi vastavuoroisesti toimia muille tuomarina. Lähes kaikki Kennelpiirit järjestävät vuosittain tuomarikursseja.
Lisäkannustimeksi ajokoekäynteihin ja palkintotuomari perus-
kurssin suorittamiselle koetoimikunta järjestää arvonnat osallistujien kesken. Ajokoekäynneissä on palkintona Tracker G1000 koiratutka ja palkintotuomarin peruskurssin suorittaneille otsalamppu. Tarkemmat tiedot arvonnoista löytyy yhdistyksen kotisivuilta kohdasta Ajankohtaista-Arvonnat.
Toivottavasti nyt löytyy rotumme harrastajilla innostusta lähteä
ajokokeisiin, koska ajokoetoiminta on todella mielenkiintoinen
lisä ajavilla koirilla harrastamiseen. Lisäksi Ajomestarin Suomen
mestaruusarvo on sidottu vuoden 2021 ja 2022 ajokokeissa käyneiden eestinajokoirien määrään. Koetoimikunnalla on vahva usko, että tavoitteet saavutetaan, kunhan harrastajat uskovat koiriinsa ja kasvattajat aktiivisesti kannustavat kasvattejaan ajokokeisiin.
Ajomestarijärjestelyt
6.11.2021 Ylitorniolla
• yhteistyökumppani Kekon Erän
• keskuspaikka Karemajat
• ottelutoimikunta on perustettu viime talvena. SEAK:n
edustajina Reijo Kukkonen, Katri Puikko ja Meini Nevala
• ylituomari Markku Mattila
• koetoimitsija Tarja Vartiainen
• jahtivouti Jukka koivisto
• Kekon Erän lisäksi maastoja on saatavissa usealta metsästysseuralta (yhteensä n. 80 000 hehtaaria). Ko. seurat rauhoittavat maastot tapahtumapäiväksi. Lopullinen valitseminen tehdään ensi syksyn testaamisen perusteella
• kaikki järjestelyt ovat hyvällä mallilla
• alueella erittäin hyvä jäniskanta
• maastojen testaaminen alkaa 20.8.
• sponsoireiden hankintaa tulee jatkaa edelleen kaikkien harrastajien toimesta
• Ajomestarin facebook-sivuille tarvitaan mahdollisimman
paljon jäseniä, jotta yrityksillä olisi enemmän kiinnostusta lähteä tapahtuman sponsoriksi
• pyydetään jäseniksi perheenjäsenet, sukulaiset ja tuttavat jne.
19.11.2022 Kolilla
• yhteistyökumppani Kolin Erämiehet
• keskuspaikka Ukkohirvi
• ottelutoimikunta on perustettu kesällä. SEAK:n edustajina
Pekka Tuomi ja Esko Vattulainen
• ylituomari Jani Kuivalainen
• koetoimitsija Ritva Tanskanen
• jahtivouti Kai Tanskanen
• maastoja saatavilla useammalta seuralta
• maastoja testataan kuluvalla ja tulevalla kaudella sekä ajokokeissa että järjestäjien toimesta
• tapahtuman valmistelut ovat käynnissä
• Alueen jäniskanta on hyvä tällä hetkellä
4.11.2023 Ristijärvellä
• yhteistyökumppani Ristijärven Metsästysseura
• keskuspaikka Ristijärven Pirtti
• SEAK:n edustajina Heidi Korhonen ja Markku Törrö
• ylituomari Jouni Remes
• koetoimitsija Tarja Karjalainen
• jahtivouti Risto Karjainen
• maastoja on riittävästi yhteistyöseuran alueella
• maastoja testataan kuluvalla ja tulevilla kausilla sekä ajokokeissa että järjestäjien toimesta
• alueen jäniskanta on hyvä tällä hetkellä
Koetoimikunta toivottaa kaikille eestinajokoirien harrastajille nautinnollista kautta metsästykseen ja ajokoetoimintaan!
---------------------------------------------------------------------------
KOETOIMIKUNTA TIEDOTE
Markku Törrö
Kajaani 21.1.2021
KOETOIMIKUNTA TIEDOTTAA
Koetoimikunta on aloittanut toimintansa aktiivisesti. Sen toiminnan päätavoitteena on siis lisätä hienon rotumme tunnettavuutta sekä arvostusta käyttökoirana.
Toimikunta on keskittänyt toimintansa alkuviikot Ajomestari 2021 valmisteluihin, Ajomestari 2022 ennakko tiedusteluihin ja eestinajokoirien vuoden 2021 ajokoekäyntien lisäämiskeinojen ideoimiseen. Ylitornion Ajomestarin 2021 valmistelut ovat lähteneet vauhdilla käyntiin. Kuluvan vuoden ajokoekäyntien lisäämiseen on ollut mietinnässä monenlaisia kehittämisideoita. Koetoimikunta on päättänyt ottaa muutamia niistä käyttöön edistääkseen tavoitettaan.
Ajokoekäynnit ja palkintotuomarikurssit
Koetoimikunta on ryhtynyt kartoittamaan ympäri Suomea henkilöitä, jotka kannustavat harrastajia koetoimintoihin ja avustaa heitä kaikin tavoin koetoiminnan alkuun. Esimerkiksi antamalla opastusta koetoiminnasta, hankkimalla tuomareita koko kauden tai normaaleihin kokeisiin, yms. Lisäksi kokeneemmat ajokoeharrastajat/tuomarikortin suorittaneet voisivat koiran omistajan pyynnöstä käydä maastossa kuuntelemassa koiraa ja arvioimassa koiran koevalmiuksia. Tämä voisi rohkaista uusia harrastajia kokeisiin.
Näiden henkilöiden verkostosta pyritään luomaan mahdollisimman kattava. Kartoituksen valmistuttua henkilöiden yhteystietoja voi tiedustella koetoimikunnan jäseniltä.
Toimikunnan jäsenet selvittävät mahdollisuuksien mukaan omalta seutukunnaltaan ajokokeet, joihin eestinajokoirat olisivat tervetulleita.
Näihin ajokokeisiin aloitteleville harrastajille järjestämme kaiken tarvittavan tuen. Keväällä tiedotetaan harrastajia näistä kokeista.
Ajokoetoimintaan liittyy kiinteästi myös maastotuomaritoiminta. Koetoimikunta kehottaa kaikkia kiinnostuneita harrastajia suorittamaan ajokokeiden palkintotuomarikurssin. Sen suorittaminen syventää ajokoeharrastusta. Lisäksi tuomaripätevyyden olemassaolo helpottaa harrastajaa jatkossa tuomareiden saamisessa omalle koiralle, koska voi vastavuoroisesti toimia muille tuomarina. Lähes kaikki Kennelpiirit järjestävät vuosittain tuomarikursseja. Kyseiset kurssit ajoittuvat yleensä heinä- / elokuulle.
Lisäkannustimeksi ajokoekäynteihin ja palkintotuomarikurssin suorittamiselle kuluvalle vuodelle koetoimikunta järjestää arvonnat osallistujien kesken.
Molemmissa on omat arvonnat. Palkintona on merkittävä koira- tai erä harrastuksiin liittyvä palkinto. Palkintoa emme voi vielä julkaista, koska neuvottelut pääyhteistyö kumppaneista ovat vielä kesken. Palkinnot ilmoitetaan, kunhan ne selviävät.
Koekäyntiarvonnassa otetaan huomioon ketun-, jäniksen- ja ilveksen ajokokeet. 1 arpa/ koekäynti. Tuomarikurssiarvonnassa on 1 arpa/ hyväksytysti suoritettu kurssi. SEAK:n hallitus arpoo palkinnot tammikuussa 2022.
Koetoimikunta on vakuuttavan yksimielinen, että kasvattajilla on merkittävä rooli uusien harrastajien ajokoekäyntien lisäämisessä.
Ajomestari 2021 6.11.2021 Ylitorniolla
Valmistelut ovat hyvässä aikataulussa
- anomus kokeesta on tehty määräaikaan mennessä
- yhteistyökumppani Kekon Erän kanssa on ollut 1. palaveri 16.1.2021
- ottelutoimikunta on perustettu. SEAK:n edustajina Reijo Kukkonen, Katri Puikko ja Meini Nevala
- Kekon Erä anoo avustukset
- Ajomestarin varoille tehdään alatili. Rahastonhoitajina toimii Kekon Erän sihteeri ja Meini Nevala
- keskuspaikasta, majoituksesta ja ruokailuista on kysytään tarjoukset seutukunnan yrittäjiltä
- Kekon Erän lisäksi maastoja on saatavissa 3 muulta metsästysseuralta. Maastoja on moninkertainen määrä tarpeeseen nähden. Lopullinen valitseminen tehdään ensi syksyn testaamisen perusteella
- yhteistyökumppaneiden hankinta: Tavoitteena saada maltillisia summia lukuisilta yrityksiltä => parempi lopputulos
- kaikkien sponsoreiden nimet selkeästi näkyviin Ajomestarin tapahtumasivu Facebookissa, Kekon Erä ry:n Facebook ryhmässä, lehtijuttuja mm. Koiramme-, Ajokoiramies- ja paikallislehtiin
- kasvattaja-/kennelmainos 20e
- yrityksiltä 20e, 40e tai 60e, riippuen mainospaikasta ja mainoksen koosta
- yhteistyökumppanisopimuksen pohja valmistuu lähiaikoina. Se tulee laittaa harrastajien toimesta laajasti jakoon, koska yhteistyökumppaneita voi hankkia mistä vaan
- Ajomestarin facebook-sivuille tarvitaan mahdollisimman paljon jäseniä, jotta yrityksillä olisi enemmän kiinnostusta lähteä tapahtuman yhteistyökumppaniksi
- pyydetään jäseniksi perheenjäsenet, sukulaiset ja tuttavat jne.
Ajomestari 2022
Ajomestari 2022 järjestetään Kolilla Pohjois- Karjalassa. Alustavat selvittelyt ja suunnittelut ovat käynnissä. Vastuullisina Pekka Tuomi, Markku Törrö ja Esko Vattulainen.
Ottakaa rohkeasti yhteyttä koetoimikunnan jäseniin.
Heidi Korhonen, Kuopio, Hallituksen edustaja 0445947723
Katri Puikko, Tornio 0407332413
Marko Välimäki, Lapua 0503695488
Mirva Lukkarinen, Nilsiä, Kettutoiminta 0504684469
Pekka Tuomi, Orimattila/ Koli 0503778861
Reijo Kukkonen, Ylitornio 0407578296
Tanja Edefall, Ruotsi, Ruotsin toiminta + 46706328599
Markku Törrö, Kajaani, Puheenjohtaja 0400227893