KOETOIMIKUNTA
TIEDOTE
Markku Törrö
Kajaani 09.09.2022
Suomen Eestinajokoirayhdistyksen hallitus
Harrastajat
KOETOIMIKUNTA TIEDOTTAA
Yleistä
Vähintään 6 kuukauden odotus on nyt takana ja olemme kaikki toivottavasti päässeet jo viemään koiriamme sinne niille mieluisimpaan paikkaan eli metsään. Elokuun lopun lämpimät kelit hieman vaikeuttivat sitä, mutta viime päivinä tilanne on ollut jo parempi. Joten nousujohteinen koirien kouluttaminen ja harjoituttaminen päässyt käytiin.
Viime vuonna siis saavutettiin eri koirien ajokoekäynneissä lähes kaksinkertainen määrä edelliseen vuoteen verrattuna. Se oli hyvä saavutus ja toivottavasti positiivinen kehitys tulee jatkumaan kuluvana vuonna. Koetoimikunta uskoo vahvasti, että näin myös tulee tapahtumaan. Sen toteutumiseksi tarvitaan kaikkien asiasta kiinnostuneiden harrastajien aktiivista toimintaa ja osallistumista.
Koetoimikunta toivoo harrastajien käyttävän koiriansa kokeessa jo sulan maan aikana. Tällöin vältytään, etteivät huonot kelit estä kokonaan koekäyntejä sitten loppuvuodesta. Lisäksi tällä tavalla saadaan uusia osallistumisoikeudellisia koiria Ajomestariin Kolille.
Koetoimikunta on havainnut, että kaikenlaiset tapahtumat, joissa rotumme harrastajat tapaavat toisiaan ovat merkittäviä myös ajokoekiinnostuksen lisääntymisen kannalta. Esimerkiksi koiranäyttelyissä tai kasvattitapaamisissa on tullut uusia ajokoetoiminnasta kiinnostuneita.
Ajokokeista
Ajokoe Ristijärvi 25.9.
Koetoimikunta osallistuu koejärjestelyihin. Kokeessa on joukkuekisa ja eestinajokoirat muodostavat yhden joukkueen siihen. Jäniskanta alueella on erittäin runsas. Markku Törrö antaa lisätietoja kokeesta ja järjestää tuomarit niitä tarvitseville.
Ajomestari- 22 Koli 19.11.
Järjestelyt ovat hyvällä mallilla. Ensimmäinen live-lähetys tapahtumasta julkaistiin 9.7.2022. Jäniskanta alueella hyvä ja maastoja testataan syksyn aikana.
Toivottavasti osallistujia saadaan täysi määrä eli 12 koiraa ja edellisen vuoden mestari. Järjestämisohjeen mukaisesti valittavan koiran tulee olla saavuttanut vähintään yhden BEAJ 1 tuloksen ilmoittautumisen päättymiseen mennessä. Lisäksi koiran tulee olla palkittu FCI:n tunnustaman maan kenneljärjestön hyväksymässä koiranäyttelyssä vähintään laatuarvostelun maininnalla hyvä. Tarkemmat tiedot ja ohjeet tapahtumasta löytyvät yhdistyksen kotisivuilta kohdasta Ajomestari 2022 ja syksyllä ilmestyvästä Eestikkilehdestä.
Ajomestariin liittyviä yhteistyökumppaneita kannattaa edelleen hankkia. Koetoimikunnalla on suunnitelmissa, että mikäli Ajomestarista jää tuottoa, niin sitä käytetään ensi vuonna muidenkin tapahtumien järjestämiseen kuin ajokokeiden.
Haasteottelu Kouvola 25.11.
Kaakon Beagle järjestää perinteisen Haasteottelun. SEAK lähettää sinne edustajat. Koetoimikunta maksaa valittujen edustajien osallistumismaksut ja järjestää tarvittaessa tuomarit. Tarkemmat tiedot tapahtumasta löytyy SEAK kotisivuilla => Ajankohtaista=> Haasteottelu.
Ajokoe Nilsiä 4.12.
Koetoimikunta järjestää kokeen ja se on rajattu pelkästään eestinajokoirille. Alueella on hyvä jäniskanta. Koetoimikunta järjestää tuomarit niitä tarvitseville. Mirva Lukkarinen ja Heidi Korhonen antavat lisätietoja kokeesta ja järjestävät tuomarit niitä tarvitseville.
Ajomestari- 23 Ristijärvi 4.11.2023
Ajomestarin 2022 jälkeen perustetaan ottelutoimikunta ja tehdään koeanomus vuoden loppuun mennessä. Mikäli kokeen SM-arvo poistuu, koe pidetään joka tapauksessa rodunmestaruuskokeena. Asiasta on keskusteltu jo yhteistyökumppaneiden kanssa. Tapahtuman valmistelut on aloitettu.
Arvonnat 2022
Lisäkannustimeksi kuluvalle vuodelle yleensä ajokoekäynteihin ja koiran ensimmäiseen ajokokeeseen osallistumiselle koetoimikunta järjestää arvonnat osallistujien kesken.
Molemmissa on omat arvonnat. Yleisessä osallistumisessa ajokokeeseen on palkintona Tracker Artemis tutka. Koiran ensimmäisessä ajokokeeseen osallistumisessa palkintona on otsalamppu. Arvontoihin ja palkintoihin liittyvät yksityiskohdat löytyvät SEAK:n kotisivuilla=> Ajankohtaista=> Arvonnat.
Koetoimikunta avustaa
Koetoimikunta pyrkii järjestämään rodun kaikille tarvitsijoille apua kaikkiin tarvittaviin tavallisiin ajokokeisiin ja kokokauden kokeisiin.
Koetoimikunnalla on tiedossa aika kattava henkilöstöverkosto lähes koko maahan. Ottakaa vain rohkeasti yhteyttä Koetoimikunnan henkilöihin. Yhteystiedot löytyvät SEAK:n kotisivuilla=> Toimikunnat=> Koetoimikunta=> Yhteystiedot.
Koetoimikunta toivottaa kaikille eestinajokoirien harrastajille nautinnollista kautta metsästykseen ja ajokoetoimintaan!
----------------------------------------------------------------------------------------------
KOETOIMIKUNTA
TIEDOTE
Markku Törrö
Kajaani 22.02.2022
Päivitetty 09.04.2022
Suomen Eestinajokoirayhdistyksen hallitus
Harrastajat
KOETOIMIKUNTA TIEDOTTAA
Yleistä
Koetoimikunta on täydentynyt Marko Paanasella Viitasaarelta. SEAK:n hallitus on nimittänyt Markon Koetoimikunnan jäseneksi kokouksessaan 20.3.2022. Markon mukaantulo kattaa mukavasti Koetoimikunnassa ollutta Keski- Suomen alueen vajetta.
Koetoimikunnan toiminta 2021
Koetoimikunta on toiminut nyt vuoden. Sen toiminta on kokonaisuutena lähtenyt hyvin käyntiin. Ajomestari 2021 oli kaikin puolin onnistunut tapahtuma Ylitorniolla 6.11.2021. Tapahtuma oli onnistunut myös taloudellisesti. Ajomestarin järjestämisperiaatteessa palattiin paikallisen yhteistyökumppanin kanssa yhteistyössä toimimiseen. Samalla periaatteella tullaan jatkamaan ainakin seuraavat kaksi vuotta. Ylitorniolla yhteistyökumppanina oli paikallinen metsästysseura Kekon Erä. Koetoimikunta kiittää kaikkia niitä tahoja, jotka omalla toiminnallaan mahdollistivat onnistuneen tapahtuman.
Vuoden päätavoite 20 eri Eestinajokoiran ajokoekäynnit ei aivan toteutunut. Vuoden 2021 aikana kävi ajokokeessa 16 eri koiraa. Toimintamme ei mennyt kuitenkaan hukkaan, koska määrä on kuitenkin uusi vuosiennätys. Koetoimikunta jatkaa ponnisteluja tavoitteen saavuttamiseksi kuluvana vuonna.
Koetoimikunnalla on jo tiedossaan ympäri Suomea mukava määrä henkilöitä, jotka avustavat kaikin tavoin harrastajia ajokoetoiminnan alkuun.
Ajokoekäynnit 2021
Vuonna 2021 kävi ajokokeissa siis 16 eri koiraa. Aikaisempi ennätys 15 eri koiraa oli vuodelta 2014. Vuonna 2020 kävi 9 eri koiraa. Prosentuaalisesti kasvua oli 78 %, mikä on erittäin hyvä tulos.
Kaikkiaan ajokoekäyntejä oli 24 kpl. Se oli toiseksi paras tulos kautta aikain. Ainoastaan vuonna 2014 on ollut enemmän, eli 32 kpl. Valitettavasti Joulukuun pakkaset ja karppakelit sotkivat muutaman koiran jo valmiit ajokoekäyntisuunnitelmat. Mikäli nämä olisivat toteutuneet, niin tavoitteemme olisi saatu täyteen.
Koetoimikunta on pannut ilolla merkille, että ensikertalaiset ajokoekävijät ovat innostuneet harrastuksesta kovasti. Useat heistä odottavat jo ensi kautta todella innolla. Koetoimikunta on tehnyt tästä johtopäätöksen, että kunhan harrastaja saadaan innostettua ensimmäiseen ajokoekäyntiin, niin sitten ko. harrastus todennäköisesti vie itsestään mukanaan.
Ajokoekäynnit 2022
Tavoitteena edelleen on 20 eri koiran ajokoekäynnin saavuttaminen. Koetoimikunta uskoo vahvasti, että näin myös tulee tapahtumaan. Toivottavasti kaikki viime vuonna kokeissa käyneet koirat osallistuvat niihin myös kuluvana vuonna. Lisäksi on tulossa mukava määrä nuoria lahjakkaita koiria. Koetoimikunta uskoo, että Kennelliitto näkee ja hyväksyy meidän vahvan kehityksen ajokoemäärissä, kun saavutamme tavoitteen tänä vuonna.
Koetoimikunta toivoo harrastajien käyttävän koiriansa kokeessa jo sulan maan aikana. Tällöin vältytään, etteivät huonot kelit estä kokonaan koekäyntejä sitten loppuvuodesta. Lisäksi tällä tavalla saadaan uusia osallistumisoikeudellisia koiria Ajomestariin Kolille.
Koetoimikunta ja yhdistyksen hallitus suunnittelevat, miten ajokoeharrastuksen positiivista tunnettavuutta lisättäisiin rotumme harrastajien keskuudessa. Molemmilla on edelleen vahva käsitys, että kasvattajilla on suuri merkitys tässä asiassa.
Koetoimikunta järjestää Eestinajokoirille rajoitetun ajokokeen Nilsiässä 4.12.2022. Koetoimikunta osallistuu Ristijärvellä 25.9.2022 pidettävän ajokokeen järjestelyihin. Siihen kokeeseen Eestinajokoirat ovat erittäin tervetulleita. Näihin kokeisiin tarjotaan osallistujille kaikki tarvittava apu Koetoimikunnan toimesta. Lisäksi pyritään järjestämään rodun kaikille tarvitsijoille apua kaikkiin tarvittaviin tavallisiin ajokokeisiin ja kokokauden kokeisiin.
Kaakon Beagle järjestää perinteisen Haasteottelun Kouvolassa 25.11.2022. SEAK lähettää sinne edustajat. Koetoimikunta maksaa valittujen edustajien osallistumismaksut ja järjestää tarvittaessa tuomarit. Haasteottelun toivotaan kiinnostavan myös muiden koirien taustajoukkoja kuin Ajomestari 2022 osallistujien. Ajomestari on vain vajaata viikkoa aikaisemmin kuin Haasteottelu. Ajomestari on suurimmalle osalle osallistujista useamman vuorokauden mittainen reissu, joten niiden koirien taustajoukoilla ei ole välttämättä innostusta lähteä edustamaan ko. tapahtumaan. Tarkemmat tiedot tapahtumasta ilmoitetaan myöhemmin SEAK kotisivuilla => Ajankohtaista=> Haasteottelu.
Lisäkannustimeksi kuluvalle vuodelle yleensä ajokoekäynteihin ja koiran ensimmäiseen ajokokeeseen osallistumiselle koetoimikunta järjestää arvonnat osallistujien kesken.
Molemmissa on omat arvonnat. Yleisessä osallistumisessa ajokokeeseen on palkintona tutka. Koiran ensimmäisessä ajokokeeseen osallistumisessa palkintona on merkittävä koira- tai eräharrastuksiin liittyvä palkinto. Arvontoihin ja palkintoihin liittyvät yksityiskohdat ilmoitetaan myöhemmin SEAK:n kotisivuilla=> Ajankohtaista=> Arvonnat.
Yleisessä koekäyntiarvonnassa otetaan huomioon ketun-, jäniksen- ja ilveksenajokokeet. 1 arpa/ koiran koekäynti. Ensikertalaisten koirien koekäyntiarvonnassa otetaan huomioon ketun-, jäniksen- ja ilveksenajokokeet. 1 arpa/ koiran 1. koekäynti. SEAK:n hallitus arpoo palkinnot tammikuussa 2023.
Ajomestari 2022 Kolilla 19.11.2022
SEAK järjestää Eestinajokoirien virallisen Suomen Mestaruus ajokokeen Ajomestari 2022 yhteistyössä Kolin Erämiehet ry:n kanssa 19.11.2022 Kolin ja Juuan upeissa maisemissa. Keskuspaikkana on Ukkohirvi Ahmovaarassa. Aikataulut ja tarkennetut tiedot päivitetään lähempänä tapahtumaa SEAK:n kotisivuilla Ajomestari => Ajomestari 2022 ja Ajomestari 2022 Facebookissa.
Ylituomarina kokeessa toimii Jani Kuivalainen, varalla ylituomariksi Pauli Halonen.
Tapahtuman koetoimikunta
Puheenjohtaja: Arvo Saarelainen
Sihteeri: Ritva Tanskanen
Koe/maasto vastaava: Esko Vattulainen
Talous/yhteistyökumppanit/majoitus: Pekka Tuomi
Ruokailu: Johanna Pajarinen
Lehdistö: Soili Kaivosoja, Maria Pölönen
Livelähetykset: Päivi Vattulainen
Ilmoitusten vastaanottaja: Heidi Korhonen
SEAK edustaja: Jouko Miettinen
Jäsenet: Meini Nevala, Pentti Karjalainen ja Reino Kuiri
– tapahtuman valmistelut ovat hyvällä mallilla
– lähes kaikki käytännön toimet on suunniteltu ja varmistettu
– seuraavan puolen vuoden tärkein tehtävä on yhteistyökump-
paneiden hankinta:
Tavoitteena saada maltillisia summia lukuisilta yrityksiltä. Tässä esim. rotumme kasvattajilla on oiva mahdollisuus kannattaa rotumme toimintaa ja saada näkyvyyttä omalle toiminnalle
– kaikki yhteistyökumppanit ovat selkeästi esillä:
lehtijuttuja mm. Koiramme-, Ajokoiramies-, Ase & Erä-
ja paikallislehtiin
Uutuutena ovat tapahtumasta livelähetykset sekä perjantai- illan että lauantain tapahtumista. Näihin lähetyksiin suuremmilla panostuksilla mukana olevat yhteistyö- kumppanit saavat omat osuutensa
– yhteistyökumppanisopimuksen lomaketta on saatavilla
Koetoimikunnan jäseniltä. Se tulee laittaa harrastajien toimesta laajasti jakoon, koska yhteistyökumppaneita voi hankkia kaikkialta
– yhteistyökumppaniasioihin liittyviä lisätietoja antaa
Pekka Tuomi puh 050 3778 861
- suurempiin summiin, koiratutkiin, koiranruokiin ja erävaatteisiin
liittyvissä sopimuksissa pitää aina ottaa ensin yhteys Pekkaan
– Ajomestari 2022 Facebookiin tarvitaan mahdollisimman
paljon jäseniä, jotta yrityksillä olisi enemmän kiinnostusta lähteä
tapahtuman yhteistyökumppaniksi
– pyydetään jäseniksi perheenjäsenet, sukulaiset ja tuttavat jne.
Koetoimikunta toivottaa kaikille harrastajille koirienne kanssa erittäin toiminnallista kuluvaa vuotta!